Näytetään tekstit, joissa on tunniste DIY. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste DIY. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. joulukuuta 2013

Joulun tunnelmaa

Joulun päivät kuluivat aivan liian nopeasti, tuoden mukanaan paljon ihania muistoja myöhemmin muisteltavaksi.

Jouluaaton aaton aamuna askarreltiin poikien kanssa mummoille lahjoja.


Illalla käytiin miehen veljen luona mökillä fiilistelemässä joulua ja paistamassa pullukkapipareita.


Jouluaatto vietettiin mun vanhempien luona eli mummolassa. Syötiin hyvin, nautittiin perheen kanssa olemisesta, puhuttiin höperön joulupukin kanssa puhelimessa ja etsittiin lahjat. Saatiin kaikki paljon ihania uusia toivottuja ja iloisesti yllättäneitä paketteja.

Joulupäivän aamu vietettiin perheen kesken, illalla ystävien kanssa saunoen, takkatulesta nauttien ja paljussa  rentoutuen.


Tapaninpäivänä syötiin viimeisen kerran jouluruokaa ja nautittiin miehen perheen seurasta.


Vaikka joulu on ihanaa aikaa, niin onneksi se on vain kerran vuodessa! 

maanantai 16. joulukuuta 2013

Joulukortit

Tein tänä vuonna päätöksen, etten lähetä joulukortteja. Tulin jo seuraavana päivänä katumapäälle ja päätin, että jos lähetän mummolle ja kummille kortin, niin ainakaan en tee niitä itse. Mitä lopulta kävi? Viimeisenä iltana ennen kuin joulukorttien edullisemmalla merkillä postitus tarjous päättyi huomasin askartelevani kortteja.




Olisi ehkä pitänyt jättää väliin. Tällä unimäärällä (olematon) ja kiireellä kävi niin, että sain niitä aikaan tarvittavan määrän joo, mutta unohdin kirjoittaa puoliin osoitteen:D Hups! Tällähetkellä mulla ei oo aavistustakaan kenelle tälläinen kortti lähti ja kenen kortti jäi nimettömäksi. Pahoittelen ystävät ja lähimmäiset, jos tänävuonna kortti jää saamatta. Se oli tulossa, mutta edes postin lajittelijat eivät ole niin taitavia, että osaisivat lukea ajatuksia.


Hyvää Joulua kaikille!

tiistai 10. joulukuuta 2013

Joulun tuoksua

Me ollaan viime aikoina yritetty huomioida  isoveljeä entistä enemmän ja tehdä juttuja, joissa isoveli saa vanhemman huomion täysin. Näin yritämme saada pikkuveljen syntymän tuntumaan siltä, ettei isoveli jää paitsi mistään ja on edelleen yhtä rakas.

Tänään leivottiin pipareita ja tälläisiä niistä tuli:)