Imetys

Ennenkuin pikkuveli syntyi haaveilin rennoista imetyshetkistä ja nautinnollisesta äitiyslomasta. Esikoisen kanssa maitoa riitti lattioille asti. Maitoa tuli suihkuamalla ja esikoinen joi minkä ehti. Maha ei kuitenkaan aina kestänyt suihkuavaa maitoa, joten sitä myös pulauteltiin kiitettävästi milloin minnekin röyhtäytyksistä huolimatta. Tämän kokemuksen ansiosta luotin, että imetys onnistuu tälläkin kertaa ja maitoa riittää. Ostin siis jo odotusaikana hienoja erilaisia tuttipulloja ja kaikkien kehuman aventin rintapumpun. Noh, onhan nuo pullot hieno koriste keittiönkaapissa, mutta ei niillä paljon muuta virkaa ole tämän neljän kuukauden aikana ollut.

Kun pikkuveli vietiin keskolaan jo heti ensimmäisenä yönä ajattelin, että eiii haluan imettää. Haluan ne ensimmäiset hetket vauvan kanssa, kun hän hamuaa maitoa silmät sikkurallaan. Imetystä kokeiltiin keskolassa, mutta pikkuinen oli niin kipeä, ettei hänellä riittänyt voimia imetykseen vaan hän ahdistui siirtymisestä sängystä syliin ja takaisin. Maito meni nenämahaletkun kautta ja minulle jäi ainoaksi vaihtoehdoksi lypsäminen. Tässä vaiheessa heitin toivoni ja ajattelin, että tämä oli tässä en ikinä tule imettämään toista lastani kuten haaveilin. Onneksi mieleni muuttui jo samana iltana (kun en vielä ONNEKSI tiennyt pitkästä sairaala kohtalostamme) ja päätin, että minähän onnistun. Minä lypsän vaikka tunnin välein käsin ja rintapumpulla, mutta pieni vastasyntyneeni tulee saamaan oman äidinmaitoa ja me onnistumme imetyksessä!

Vauvan ollessa sairaalassa lypsin käsikäyttöisellä aventin rintapumpulla kotona kolmentunnin välein läpi vuorokauden. Öisin saalis oli kaikista paras ja sain neuvoja sairaalasta ja imetystukihenkilöiltä, että öisin maito nousee parhaiten. Aluksi minulla oli kello herättämässä ja siellä minä pimeässä lypsin vinkuvalla käsilypsykoneellani. Maitonousi hyvin ja lopulta en tarvinut edes herätyskelloa, vaan heräsin öisin siihen, että rintoja pakotti ja ne oli pakko tyhjentää.

Pikkuveli on alkuelämänsä aikana saanut viikon ajan luovutettua maitoa, jonka jälkeen olemme olleet täysin omavaraisia. Maito nousi ja elin ensimmäisen kuukauden rintapumpun kanssa symbioosissa. Lypsin iltaisin ja öisin kotona Aventin käsikäyttöisellä pumpulla ja sairaalassa ollessani Ainun sähkökäyttöisellä lypsykoneella. Näiden lisäksi syötin vauvaa joka toisen syötön rinnalta. Maito nousi ja imetys sujui sairaalassa ja myös pullokelpasi. Kotiin päästyämme unohdin pullon viikoksi, sillä halusin pitää vauvan itselläni ja halusin kuukauden jälkeen pitää edes hetken taukoa rintapumpusta. VIRHE!! Tämän jälkeen pikkuveli oppi syömään vain rinnasta ja pullo ei kelpaa ollenkaan. Myös tutti hylättiin kotona täysin. Neljäkuukautta pikkuveli on ollut täysimetyksellä ja näin jatketaan ainakin vielä kuukausi. Sen jälkeen voi olla, että aloitetaan viidenkuukauden iässä kiinteänruuan kokeilut, ellei sitten odoteta sinne kuudenkuukauden suositukseen asti.

Joku saattaa ihmetellä miksi tauko rintapumpusta ja pullosta oli virhe, joten minäpä selitän. On ihanaa, että vauva syö vain rinnasta, mutta silloinkun on enemmän lapsia ja joskus haluaisi itse viettää edes hetken ilman vauvaa olisi ihana jättää vauva tuttipullon kanssa kotiin. Käydä ystävän kanssa lenkillä tai vaikka vain hieronnassa rentouttamassa vauvan kanssa jumiutuneita hartioita. Mutta kun vauva ei syö tuttipulloa on vauva aina joka paikassa mukanani ja tässä vaiheessa kun neljäkuukautta on kulunut se alkaa välillä olla raskasta. Rakastan lastani ylikaiken, mutta joskus tekisi mieli olla edes hetki yksin. Noh onneksi tämä vaihe ei kestä kauan ja kohta varmasti kaipaan näitä hetkiä kun pieni oli vielä pieni. Mutta lohdutuksena niille, jotka pohtivat voiko imetys onnistua vauvan kanssa, joka viettää elämästään ensimmäisen kuukauden sairaalassa, niin voi. Se vain vaatii äidiltä alussa paljon, mutta palkinto on sen arvoinen. Se hetki jolloin katsot pieniin silmiin ja näet pienen käden puristavan paidan reunaa imettäessä on korvaamaton.